*

TimoPKylmala

Masennusyhteiskunta

  • Masennusyhteiskunta

Masennus on kaiken määrittelyn tuolle puolen jäävää merkityksettömyyttä. Se ei käänny selitykseksi tavalla, joka olisi yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Kaikki, mitä siitä voi sanoa kuulostaa aina jollain tavoin epärehelliseltä ja, tietysti, masentavalta.

Masentuneen kuuluisi olla  hiljaa masennuksineen, jottei masentaisi muita. Masentunut ei ole  sopeutunut vallitsevaan ilmapiiriin -- asia, joka on itsessään aina kritiikin yläpuolella.

Median itsehoito-oppaissa masennus mutatoituu tungettelevaksi viikonloppu-tai kesämökkivieraaksi, jonka voi häätää  "positiivisella" asenteella ja pastelliväreillä.

"Positiivinen" ajattelu on vain tapa unohtaa valikoivasti. Se ei hoida mitään (paitsi kyvyn ajatella kriittisesti).

Itsehoito-opas  voi silti kuulostaa  vakavasti masentuneen mielessä houkuttelevalta konseptilta.

Hyvä kansalainen on aina "positiivinen", vaikka siihen ei olisi ensimmäistäkään syytä. Masentunut on aina huono kansalainen, vaikka masentumiseen olisi kaikki mailman syyt.

Masentunut on menoerä, oli masennuksen syy mikä tahansa.

Julkkismasennus on ainoa sallittava masennuksen muoto, koska se myy tuotteita. Julkkismasennuksella  voi elää, toisin kuin tavismasennuksella.  Masentunut julkkis nousee kuin feeniks-lintu tuhkista ja myy itsensä yhä uudestaan ja uudestaan. Siinä ei mielen kaksisuuntaisuus tai muu jakomielisyys paljon menoa jarruta.

Keskivaikea masennus on eri juttu.

Ihminen on keskivaikeasti masentunut silloin, kun hän on elävän tuntuinen, mutta lähes maatunut sisältä. Hän voisi vielä masentua lisää, mutta terapian avulla hän pysyy keskivaikeana hautaan asti.  Hän on loistava asiakas.

Keskivaikea, eli keskiluokkainen masennus. Psykiatrin toivediagnoosi. Hoito: psykoterapiaa 2krt/vk = 140€.

Keskivaikea masentuja on ainakin periaatteessa työkykyinen ja vastuullinen, mutta toimii puolella teholla, joskus ei edes sitä, mutta kuitenkin aina valmiina uhrautumaan typerimmänkin asian puolesta.

Keskivaikean masentujan ei kannata ikinä herätä tietoisuuteen oman osaamisensa rajoista ja hyödyttömyydestä. Silloin keskivaikean päälle tömähtää toinen mokoma.

Masentuja on onnekas, jos ei ole vastuussa muusta kuin itsestään. Yleensä hän ei ole ja jälki on sen mukaista.

Joka aamu 200 000 vähintään keskivaikeasti masentunutta työtöntä työnhakijaa herää tappelemaan 20 000 vapaasta työpaikasta. Se on masentavaa jo numeerisesti, puhumattakaan, että kyse on yksittäisistä, ainutlaatuisista elämäntarinoista. Sitä ei voi kuitenkaan jäädä miettimään, koska se masentaisi liikaa.

"Positiivisen" ajattelijan mukaan ihmisen täytyy vain avata itsensä mahdollisuuksille. Työ odottaa aina tekijäänsä. Sysimetsässäkin. Rakenteilla ei ole mitään osaa eikä arpaa.

Masentuja kaipaa työtä, ihan mitä vaan. Kunhan  saa suorittaa ajattelematta niin kauan kunnes vapautetaan eläkkeelle ja niin pienellä korvauksella, ettei sillä tule toimeen kuin sillan alla.

Jos  ei kelpaa, niin ei ole kärsinyt vielä tarpeeksi; maailmassa on toki miljoonittain huonommassa asemassa kituuttavia, kiitollisia orjatyöntekijöitä.

Lopun aikojen "positiivisuus" tiivistyy ajatukseen, miten kapitalisoida näpäjäätiköiden sulaminen ja sitä seuraava inhimillinen tragedia.

Loppuun asti "positiivisena".

Tässä maassa on uskomattoman paljon potentiaalia, masennuksessa. Masennuksesta kertoo se, ettei kukaan ole keksinyt, miten todella hyötykäyttää masennusta.

Mitä jos markkinoitaisiin Suomea maailman masentavimpana kansana ja perustettaisiin elämyspuistoja, joissa turistit voisivat kuvata ja keskustella toimettomina löhöilevien masentujien kanssa? Ruokapalkka tietysti. Jokaisen kaulassa olisi etunimi, diagnoosi ja tavat, joilla hän on pettänyt itsensä ja kansakuntansa. Lisäksi voisi keksiä kaikenlaista mahtavaa oheistoimintaa. Työttömien työnhakijoiden värikuula-ammuntaa tai muuta nöyryyttävää. Voisivat piruparat ainakin yrittää väittää olleensa aktiivisia viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Lääkkeet!

Lääkkeiden avulla viimeistään ihmisestä tulisi saada iloinen, tehokas ja muutenkin helposti hyväksikäytettävä toimija.

Masentunut on aina kiitollinen, kun voi muuttua toimivaksi, hyödylliseksi zombiksi ja unohtaa oikeat ongelmat.

Mitä jos “onnellisuuslääkekään” ei toimi?

Voi masentua lisää ja turvautua siihen ikiaikaiseen, 100% varmaan masennuslääkkeeseen. Masentuja tietää kyllä hetkensä. Kun  "irtisanoutuminen" ei enää näyttäydy pakotienä, vaan paremminkin palkintona, niin aika on kypsä.

Hii-op!

Siinä missä hyvät kansalaiset pohtivat eläkesäästöjään, huonot kansalaiset miettivät halpoja ja kivuttomia tapoja poistua kunniakkaasti näyttämöltä.

Maailma on iso näyttämö ja masentuja huono näyttelijä.Rakenteet ritisevät ja ihmishenki se vain halpenee.

Masennuksessa voi piillä ratkaisu Lännen ikääntymiseen ja työttömyyteen: rajat auki kaikelle maailmalle ja masentuneiden vapaaehtoinen joukkosuisiidi?  Uutta, halpaa verta vanhan ja kalliin tilalle. Samalla  päästään eroon hyödyttömistä menoeristä.

Vanha Maailma on perusteiltaan terminaalisti kyyninen ja  masentunut,  valkoisen syyllisyytensä nurjertama. Unohtakaa jo Eurooppa ja syleilkää Maailmaa. Nyt jos koskaan on aika muutokselle.

Eutanasia lailliseksi ja bisnes pyörimään.

Eikö eutanasia ole valinta siinä missä aborttikin. Ja sen tulisi olla  positiivinen asia (sehän keventäisi valtion menoja?).

Startup -visio: Masentuneet Marttyyrit Oy. "Me teemme sinusta muutakin kuin menoerän. Voit hankkia ihmisarvosi takaisin poistumalla silmistämme, vain €99,99 Piikkinä tai pillerinä. Kertalaaki!"

Bisnesmies ja akatemiatutkija löytävät toisensa ja kaikki ovat tyytyväisiä.

AY-liike taivuttaa hallituksen  kustantamaan varattomille kansalaisille oman, hieman halvemman "irtisanoutumispillerin".

Halvalla ei voi odottaa saavansa täysin kivutonta kuolemaa.

Eläketurva muokataan "irtisanoutumissopimukseksi" ja suisiidi saa kunniamerkin tuhkaluukkuunsa. "Kuoli, jotta toiset voisivat säilyttää "positiivisuutensa"."

Ihminen, joka masentujakin ikävä kyllä on, mukautuu yhteisönsä arvoihin yleensä ilman kysymyksiä. Kukaan ei vieläkään tiedä, miten ja missä nämä arvot todella syntyvät, mutta niihin on sopeutuminen, olivat ne kuinka absurdeja tahansa.  Jos ei kykene mukautumaan, niin voi vain  masentua ja/tai radikalisoitua. Masentunut radikaali on se vaarallisin kaikista.  Niitä sikiää nyt kaikkialla, aina Kabulista Kempeleelle.

Mitään kausaliteettia itseensä ja maansa hallintoon kyllästyneiden ja  masentuneiden määrällä ja esim. taistelukenkäfasismin nousulla ei tietenkään voi olla. Se olisi toki logiikan vastaista.  A:n ja B:n välillä ei ole mitään olennaista suhdetta... paitsi  että B:n voi tulkita seuraavan  A:ta tietyissä olosuhteissa. Lopulta ei ole kuin mielipiteitä ja niitäkin yhtä monta kuin persläpiä. "Ihmistieteiden" paradoksi.

Ihmisen on löydettävä elämäänsä merkitystä, oli sillä todellisuuspohjaa tai ei. Tämä on inhimillistä jos mikään.  Jos ei ole mahdollisuutta raataa henkensä edestä joka päivä ja unohtaa siinä ohessa koko muu maailma, niin mikä eteen? Riippuu henkilöstä löytyykö merkitys maahanmuuttajien vihaamisesta, maailmanparantamisesta tai viisastelusta jollain nimeltä mainitsemattomalla keskustelupalstalla.

Ne, jotka kykenevät unohtamaan valikoivasti kaiken epäolennaisen (eli siis masentavan) tai ovat muuten kasvaneet "positiivisten" geenien hellässä huomassa, perivät maan. He ovat aina siellä, missä asioista päätetään. Heidän täytyy olla  suhteellisen vapaita moraalikysymysten painolastista -- joko tunteiden tai tietoisuuden tasolla -- kyetäkseen tekemään päätöksiä kansakuntien kohtalosta. Toiminta itsessään ratkaisee, ei sen järkevyys. Viisaus ja kyky potkia toisia päähän harvemmin asuvat samassa ihmisessä. Näin se on aina ollut ihmisten maailmassa  ja tähän asti se on toiminut melko siedettävästi.

Nyt kuitenkin vaikuttaisi siltä, ettei jälkipolville ole jäämässä perittävää, masennuksen lisäksi, siis.

Sitten joskus, kun paluupiste on ohitettu, joku mahdollisesti käsittää, että masennus olikin oire yhteiskunnan itsensä patologiasta. Yhteiskunta, sen taloudellinen ja poliittinen perusta, oli paljon sairaampi kuin yksikään yksilö ikinä ja  melankolia  ainoa terve reaktio vallitseviin olosuhteisiin. Ne, jotka kokivat maailman business as usual olivat tehohoidon tarpeessa.

"Positiivisuus" olikin ihan pyllystä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Loistava kirjoitus näin masentuneen silmin!

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Hieno kirjoitus!

Totta, psyykeoireet voi olla reaktio sairaaseen ympäristöön.

Tämä ympäristösairaus voi olla nimeltään vaikkapa materialismi ja itsekäs individualismi.

Toimituksen poiminnat