*

TimoPKylmala

Eläinoikeudet, lajien välinen viestintä, empatia ja muita paradokseja

Kävin toissa päivänä ensimmäistä kertaa elämässäni vegaaniliiton sivuilla.

Vaikken kokenutkaan mitään suurta valaistusta, niin jumiuduin joihinkin etiikkaa koskeviin kysymyksiin ja pikaisen visiittini seuraukset paisuivat paljon ennakoitua laajemmiksi. Tämä on tulos.

Olen keski-käinen, valkoinen mies. Minulla ei ole ongelmia lihansyönnin suhteen; toisin sanoen, minulla ei ole ongelmaa sen suhteen, että tiettyjä eläimiä tapetaan ravinnokseni. Tästä huolimatta en koe olevani julma  tai eläväni itsepetoksessa, kuten tietyn eettisen näkökulman kannattaja voisi väittää.

Silti käsitän, ettei tilanne ole yksinkertainen. 

Mielestäni yksikään edes jollain tapaa järjissään oleva aikuinen ei voi rehellisesti väittää, etteikö olisi tietoinen eläinkokeista ja eläinten oloista jne. Toisin sanoen, ihminen on joko aktiivisesti vastaan tätä tilannetta, hyväksyy sen jollain perusteella tai sitten unohtaa aktiivisesti, eikä halua ajatella koko asiaa.

Samaan aikaan kukaan ei voi näytellä tyhmää puhuttaessa ihmisten huonoista oloista, kidutuksesta, tappamisesta jne. Tässäkin jokainen joko taistelee aktiivisesti vastaan, hyväksyy tietyin perustein tai yrittää unohtaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Joku voi sanoa, etteivät nämä kaksi todellisuutta liity toisiinsa, mutta mielestäni ne liittyvät olennaisesti. Itse asiassa, jo termi 'eläinetiikka' on harhaanjohtava, koska kyse on aina samasta etiikasta. Ongelmat arvoista ja oikeuksista koskevat aina sitä kokonaisuutta, jonka keskiössä elää ihminen itse. Ja lopulta ihminen ei ole ainoastaan sen kokonaisuuden mitta, vaan myös se, joka mittauksen tekee.

En voi sanoa olevani aktiivisesti vastaan kummassakaan tilanteessa. Toisaalta en voi teeskennellä ajattelemattomuuttakaan. Molemmat tilanteet ovat oikeastaan osa ihmisen laajempaa todellisuutta, jonka tarkempi ajatteleminen saa varmasti itse kunkin vihaiseksi, tai surulliseksi, tai molempia samaan aikaan. Me kaikki tiedämme tilanteen ja käsittelemme sitä omalla tavallamme.

Oma kehityshistorina tilanteen suhteen alkoi lukioiän idealialismista, vaihtui opiskeluaikojen nihilismiin ja päätyi lopulta jonkin sortin realismiin, jota tämä kirjoitus mielestäni heijastaa. 

Tilanne ihmisen ja muiden eläinten välillä on  erityisen vaikea, etenkin kun kaikilla on loppupelissä yhteiset juuret. Samaan aikaan ihminen on tunnetusti aivan omassa luokassaan. Kaikesta tiedostaan ja kyvyistään huolimatta ihminen paljolti mysteeri itselleen. Tämä eläin, joka kutsuu itseään ihmiseksi, osaa ja kykenee tekemään ja rakentamaan kaikenlaista ihmeellistä, ja koko ajan paremmin/tehokkaamin, mutta harvemmin se kuitenkaan tietää, saati edes yrittää ymmärtää miksi ja millä vaikutuksilla -- ja vaikka se yrittääkin, niin varmasti se ei voi ikinä tietää.

Tämä pätee myös etiikassa, ehkä etenkin siinä. Ihminen on aina kyennyt aloittamaan prosesseja, ajattelemaan ja valmistamaan asioita, joiden seurauksia se ei ole ymmärtänyt. Ja lopulta kehityskin on ollut mahdollista, koska ihminen ei ole pysähtynyt miettimään liikaa tekojensa vaikutuksia. Jos eläinoikeudet olisivat olleet kysymys luolamiehelle, emme olisi tässä, se on varmaa – toisaalta, osa meistä voisi pitää tuota 'olemattomuutta' hyvänä asiana, ainakin ympäristölle ja muille lajeille.

Suhteessa omaan lajiinsa, ihminen ei kykene ymmärtämään ja ylläpitämään edes sukupuolten, uskontojen tai rotujen välisiä oikeuksia, tai olemaan sotimatta tai tuhoamatta kaikkea, minkä kanssa se tulee kosketuksiin – puhumattakaan siitä, ettei se kykene edes sopimaan yhteisistä, kaikille edullisista päämääristä yhteiskunnallisissa asioissa.

Arvokeskusteluissa todellisuus  ja sen relativismi tiivistetään yhteen pisteeseen: kaikki ovat yhtä arvokkaita. Mille tuo arvo perustuu? Itselle.  Meillä on esimerkiksi itseisarvo nimeltä ihmisarvo, jonka mukaan jokainen on arvokas itsessään ja siten koskematon. Mutta kuinka se todistaa arvonsa käytännössä? Mikä ei rikkoisi ihmisarvoa, jos sen mukaan ihmistä ei saa kohdella esineenä tai käyttää hyväkseen? Joku koko elämänsä orjuutettu ja kidutettu varmasti näkee ihmisarvon pelkkänä vitsinä ja parhaimmillaankin vain tyhjänä ajatuksena, jonka avulla muut pystyvät nukkkumaan yönsä paremmin.

Mutta ihmiselle olennaisten ongelmien ei tarvitse olla este ajateltaessa muita lajeja. Eläinoikeusaktivistit ovat oikeassa siinä, ettei ihmisen ahdinko voi tarkoittaa muiden ahdingon unohtamista, mutta loppupelissä kaltaiseni realisti ei voi olla ajattelematta ongelman epätodellisuutta.

Vegaaniliiton sivuilla minua hämmensi se, kuinka paljon argumentit eläinoikeuksista tukeutuvat logiikkaan – itse kun olen tottunut pitämään logiikan ja etiikan erillisinä aiheina. Hämmenykseni on siis kai seuraus tottumattomuudestani.

Oma eettinen perustani on kai jonkin sortin 'eudaimonismissa' (ts. toimi sen perusteella, mikä on henkilökohtaiselle onnellisuudelle ja hyvinvoinnille parasta). Tämä ei tarkoita, että olisin automaattisesti välinpitämätön muita kohtaan. Hyvinvointini on kiinni muiden hyvinvoinnissa. En voisi voida hyvin yhteiskunnassa, jos en välittäisi muista ihmistä, laeista ja yleisesti hyväksytyistä normeista. Ihminen on kuitenkin monessa suhteessa itsekäs, eikä sitä tulisi automaattisesti moittia siitä. 

Lähimmäisistä puhuttaessa, niihin voi kuulua myös muita kuin ihmisiä. Minulla ei ole lemmikkiä, mutta kasvoin perheessä, jossa oli koiria ja jokainen noista koirista oli minulle ystävä ja siten ne olivat myös yksi osa hyvinvointiani. Tällä viime kädessä myös perustelen sitä, miksi hyväksyn esim. lehmien tappamisen, mutta en koirien.  Koira, lajina, on olemassaololleni merkityksellisempi kuin lehmä ja näin ollen se saa riittää perusteluksi sille, miksi välitän yhdestä enkä niinkään toisesta. Tämä ei ole loogista, mutta mielestäni sen ei tarvitsekaan olla.

Seuraava lainaus saa tilanteeni tosin vaikuttamaan silkalta itsepetokselta:

“Joillekuille itsepetos on syy eläinetiikan torjumiseen. Monet rakastavat koiriaan ja kissojaan, näkevät niissä yksilöllisyyttä, tuntevat niitä kohtaan empatiaa ja tietävät, että tämä sama yksilöllisyys ja empatia olisi helposti ulotettavissa myös muihin eläimiin. Koska he kuitenkin ovat sitoutuneet tapoihinsa, makutottumuksiinsa ja vaikkapa eläinten suomaan taloudelliseen hyötyyn, on seurauksena helposti itsepetoksen tila. Tässä tilassa ihminen tietää jotakin, jota ei halua tietää, ja pyrkii tukahduttamaan tuon tiedon. Hän saattaa sanoa, että ei halua nähdä kuvia tuotantoeläintiloilta, tai pyrkii kiistämään kuvamateriaalin aitouden. Hänelle on tärkeää sysätä kauaksi kaikki se, joka voisi läpäistä itsepetoksen.” - See more at: http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/miksi-veganismi/elainten-oikeu...

Väite, että elää itsepetoksessa, jos hyväksyy esim. lehmien teurastamisen ravinnoksi, mutta on silti kiintynyt koiriinsa, on mielestäni suhteeton. Toki lehmä ja koira ovat nisäkkäitä, nelijalkaisia ja syötäväksi kelpaavia ja näin ollen niillä voi olettaa olevan sama arvo lajitasolla. Ajatus on myös looginen, eli vailla kokemuksellisuutta/tunnetta. 

Toinen mielenkiintoinen kohta yllä on se, kuinka ihmiset “näkevät” lemmikeissään yksilöllisyytä, mikä on tietysti eri asia kuin se, että niissä sitä oikeasti olisi. Tämä liittyy tosin jo ihmisen empatiakykyyn ja sen seurauksiin.

Ihminen olettaa kaikenlaista sen perusteella, miten hän itse maailman kokee. Koira ei yleisesti hyväksytyn näkemyksen mukaan tunnista itseään uniikkina yksilönä muiden uniikkien yksilöiden keskuudessa, saati osana jotain 'lajia'. Tämä ei tarkoita, ettei sillä olisi tietoisuutta, mutta oli se millainen tahansa, se ei ole verrattavissa ihmisen tietoisuuteen. Jos eläin ei kykene tunnistamaan itseään uniikkina tapauksena muuten loputtomalta vaikuttavassa universumissa, niin se ei käsittääkseni voi myöskään tiedostaa kuolevaisuuttaan, kuolemaa, saati pohdi sitä. Eläimet toki kokevat ja tuntevat, mutta mitä ja miten ja kuinka merkityksellistä (eläimelle itselleen, jos se sellaista ymmärtää) tuo kokemuksellisuus lopulta on?

Kolmas ongelma yllä mainitussa lainauksessa on “...helposti ulotettavissa myös muihin eläimiin.”. Sama artikkeli sisältää myös toteamuksen: “Maailma voi avautua meille, ei ainoastaan ihmisen, vaan lähes lukemattomien muiden eläinten näkökulman kautta.” - See more at: http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/miksi-veganismi/elainten-oikeu...

Kaikki väitteet esitetään ajattelematta tarkemmin sitä, onko empatia – ja sitä kautta laajemmin ajateltuna altruismi – edes mahdollista lajien välillä.

Empatia ei ole välttämättä niin yksioikoinen asia kuin miltä se yleisessä puheessa vaikuttaa. Siinä tavallaan oletetaan, että ihmisellä on pääsy toisen ajatuksiin ja siihen miten toinen näkee maailman. Tämä on monella tapaa ristiriidassa sen kanssa, miten esim. humanistisilla aloilla ja yhteiskuntatieteissä painotetaan yksilön uniikkia kokemusta ja sitä kautta yksilöllisen kokemuksen huomiointia kaikessa toiminnassa.

Toisaalta taas jos emme voisi millään tavoin edes arvioida toistemme tunnetiloja, niin silloin moni inhimillinen toiminta olisi mahdotonta ja maailma olisi vielä enemmän täynnä itsekkyyttä kuin nyt.

Tämä tilanne vie lopulta nk. 'empatian paradoksiin', jonka voi havainnollista esim.:

Oletetaan, että X:n kaveri, Y, on raiskattu ja X lohduttaa Y:tä toteamalla: “Tiedän kuinka pahalta sinusta tuntuu.” Y toteaa, ettei X voi tietää miltä hänestä tuntuu. Miten X voisi tosiaan tietää? Mutta samalla kun Y väittää, ettei X voi tietää hänen tuntemuksiaan, Y tulee itse väittäneeksi, että hän tietää mitä X tuntee. Eli jos Y on oikeassa, niin hän on myös väärässä.

Viimekädessä molemmat ovat kuitenkin saman lajin edustajia ja kykenevät tulkitsemaan toistensa tunteita kiellisesti ja sitä kautta samaistumaan toistensa asemaan. Myös se, että kykenemme yleisesti ymmärtämään ja tulemaan toistemme kanssa edes jotenkin toimeen puhuu sen puolesta, että osaamme, jollain tavoin, asettua toistemme saappaisiin. Mutta tämä on vielä kaukana siitä, että voisimme tuntea ja tietää juuri samoin kuin toinen... tai, kuten todettu, ongelma jää avoimeksi.

Toisen asemaan asettuminen on tämän näkemyksen mukaan paljon vaikeampaa kuin mitä yleensä ajatellaan, ellei tavallaan jopa mahdotonta. Vähintään empatian voi kuvitella vaativan jonkinlaista samankaltaisuutta sekä kokemuksellisuuden pohjassa (biologisesti ajateltuna) että viimekädessä myös itse kokemuksissa. Ja molemmat ovat luonnollisesti mahdollisia vain ihmisten välillä.

Näin ajateltuna, mitä me oikeastaan tiedämme muiden eläinten tuntemuksista, eli voimmeko perustaa empatialle argumentteja eläinten kokemusmaailmasta? Miten empatiaa perustelisi eri lajien välillä, olettaen, että meillä olisi edes jonkinlainen laadullinen näkemys siitä, miten esim. koirat tuntevat ja kokevat maailmansa? Miten ihminen asettuisi koiran asemaan ilman, että väistämättä tulkitsisi koirana olemista ihmisenä olemisen kautta?

Käsitykseni mukaan sääli ja sympatia ovat ainoat realistiset tavat reagoida muiden eläinlajien ahdinkoon, ainakin jos  ymmärtää sympatian ja empatian eron seuraavasti: jälkimmäinen vaatii toisen asemaan asettumista, kun taas edellistä voi tuntea jakamatta toisen perspektiiviä ja tuntemuksia.

Kivun kohdalla empatian mahdollisuus on ehkä vaikein todistaa. Kivun on sanottu olevan se kaikista henkilökohtaisin tuntemus, eikä sille ei näytä ikinä löytyvän riittävän 'tehokkaita' sanoja. Se on myös asia, joka tulee viimeistään eteen oman kuolevaisuuden edessä: jokainen kuolee yksin ja on tuon ajatuksen kanssa yksin – sitä ei voi jakaa. Tämä ei tarkoita, ettemmekö voisi tuntea sympatiaa kuolevaa kohtaan, eli tuntea huolta ja lohduttaa häntä, mutta onko se hänen asemaansa asettumista?

Eläinten kokemuksellisuutta voidaan mitata, kuten kaikkea aivotoimintaa voidaan mitata, mutta sen tulkitseminen on aina ja väistämättä ihmisen oman kokemusmaailman ja arvojen heijastamista jonnekin, missä elämä ilman ihmisen observointia olisi vain yksi negentropian muoto ilman sen kummenpia selityksiä.

Tästä tulkinnallisuudesta seuraa myös ongelmat kärsimyksen määrittelyssä.

Kärsimyksenkin voi käsittää erillisenä kivun tuntemimisesta: edellinen on monen asian summa, jonka keskiössä on tietoisuus omasta itsestä, menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta, kun taas jälkimmäinen on välitön reaktio johonkin ulkoiseen ärsykkeeseen.

Ymmärtääkö koira kivun olevan tulossa? Ymmärtääkö se tulevaisuutta, jossa kipua ei enää ole? Se kykenee ohjautumaan sellaisiin aktiviteetteihin, jotka aiheuttavat nautintoa, mutta kuinka tietoista tämä on tai kuinka 'nautinnollista'? Se tuntee kipua, mutta sen realisoitumisesta kärsimyksenä on vaikea sanoa muuta kuin, että se yhtenee kivun tuntemuksen kanssa. Mitä tahansa kivusta seuraa, koira jatkaa olemassaoloaan tuon kivun rajoissa; ts., kuten muut eläimet, se ei jää surkuttelemaan tilaaansa, vaan jatkaa menoaan olosuhteiden puitteissa.

Ihmisen kärsimys alkaa siitä pisteestä, kun hän tajuaa, että kipu on vääjäämättä tulossa, eikä sitä pääse pakoon. Se alkaa tavallaan jo lapsena, kun pieni ihminen tajuaa oman kuolevaisuutensa. Kysymys “miksi minun pitää kuolla?,” esitetään ensimmäisenä lastenhuoneen seinälle. Siitä hetkestä alkaa ihmisen metafyysisen kapina, kapina omaa rajallisuutta vastaan.

Kuolemantuomio aiheuttaa oletettavasti enemmän kärsimystä sellaiselle, joka tietää olevansa syytön siihen rikokseen, josta hänet tuomittiin kuolemaan. Koira ei kärsisi sellissä kuolemantuomiotaan odottaessa.

Tämä ei luonnollisestikaan poista sitä , että kaikki keskushermostoltaan tarpeeksi kehittyneet eläimet tuntevat ja kokevat, esim. kipua, mutta millä tavalla se vaikuttaa niiden olemassaoloon on sitten jo aivan eri asia. Se, että kokemuksellisuus voidaan todistaa reaktioista ärsykkeisiin ei vielä tarkoita, että se olisi yhtenevä siihen, miten ihmisen kokemuksellisuuden tulkitsee ja kokee.

Kokemukset ja tuntemukset eivät, kuten sanottu, mene ihmistenkään välillä yksi yhteen, mutta niiden voi todistaa olevan tarpeeksi samankaltaisia ja siten tulkittavissa: kokemukset ihmisten välillä pohjautuvat lajille tyypillisille kognitiivisille ominaisuuksille ja näin ollen niillä on yhteinen perusta. Samainen perusta mahdollistaa myös empatian ihmisten välillä.

Nuo jaetut ominaisuudet tekevät oikeastaan ihmisen ja ihmisenä olemisen mahdolliseksi. Yksilöllinen kokemus on ihmisyyden keskiössä, mutta ilman tulkinnallista yhteisöä (muut ihmiset + kieli, jonka avulla viestiä niitä yksilöllisiä kokemuksia) ihminen lakkaisi käytännössä olemasta ihminen. Toisin sanoen, viimeinen ihminen tällä planeetalla olisi joko eläin muiden eläinten joukossa tai 'jumala' niiden yläpuolella – luultavasti jälkimmäinen. Kognitiivisesti korkeammat aktiviteetit, kuten kielellinen toiminta, jotka erottavat ihmisen muista eläimistä, olisivat yhden ihmisen maailmassa hyödyttömiä. Ihminen on ihminen vain suhteessa toisiin ihmisiin.

Tärkein elementti siis ihmisten välillä on kieli; sen kautta yksilön ääni voidaan tulkita yhtäältä sekä ainutlaatuisena kokemuksena maailmasta että toisaalta osana jotain suurempaa tulkinnallista (kulttuurillista/lajikohtaista) kokonaisuutta. Eläinten välillä viestitään erilaisin signaalein, jotka kertovat suoraan jostain välittömästä tilasta tai tarpeesta. Mennyt ja tuleva ovat ulottuvuuksia, jotka vain ihmisen kieli ymmärtää. 

Oli miten oli, voin todistella ihmisen poikkeuksellisuutta loputtomasti, mutta se ei kuitenkaan ratkaise vielä yhtään mitään -- varsinkaan, kun tiedän, että monet yllä esittämistäni ajatuksista voi hylätä pelkästään vaihtamalla tulokulmaa.  Samalla kun uskon, että ihminen on paljon rajallisempi omien toimintojensa hallinnassa ja ymmärryksessä kuin yleisesti ehkä uskotaan, niin tiedän, ettei sitä voi oikein käyttää tekosyynä. Ihminen on kummajainen ja luultavasti tulee aina olemaan.

Mikään ei kuitenkaan ole ikuista ja ehkä eläinoikeuksien ajatteleminen ja ajaminen on merkki siitä, ettei ihminen, kategoriana, ole enää automaattisesti se ainut ja määräävä? Tässä yhteydessä on mielenkiintoista, kuinka etiikka on nostettu esiin myös suhteessa ihmisen itsensä kehttämiin laitteisiin/'olioihin'. Jotkut koneet voidaan tietyin varauksin lukea 'tuntevien' olentojen kategoriaan. Tietokoneenikin periaatteessa kuluu tuohon kategoriaan (jos haluaa oikein venyttää katgorian rajoja). Ehkä seuraavan kolmen vuosikymmenen sisällä robottien ja androidien (ei se OS!) oikeudet nousevat jopa eläinoikeuksia tärkeämmiksi aiheiksi? Koskahan teknologia on siinä pisteessä, että ihmisen on alettava murehtia pahoinpiteleekö hän tietokonettaan?

Voi olla, että muiden olentojen oikeuksien lopullinen hyväksyminen, myös siis koneiden, on tavallaan ihmisen viimeinen tehtävä; siis, siinä vaiheessa, kun se ei enää itse kykene kehittymään organismina millään merkittävällä tavalla ja näkee itsensä esteenä muiden olentojen elämälle, oikeudelle ja kehitykselle. Siinä pisteessä nihilismi tavallaan saavuttaa huippunsa. Ehkä sitten kaikki on viimein (ja kerrankin) hyvin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Eläimet syövät toisia eläimiä, se on faktaa vaikka vegaanit kuinka kissoja ja koiria vegaaniruoalla nälkään haluisikin tappaa.

Pitäisikö ihmisten pyrkiä pitämään parempi huoli eläimistä? Toki! Mutta itse näen mitä teurastamolla tapahtuu humaanimpana kuin mitä saaliseläimille luonnossa tapahtuu, tosin voisi ihmisten kunto olla toista luokkaa mikäli ihmisetkin laumana juoksisi saaliseläimen perässä kilometrejä kunnes eläin vaipuisi väsyneenä ja kauhuissaan maahan ja ihmiset sitten tappaisi eläimen hitaasti yksi puraisu kerrallaan.

Toimituksen poiminnat