TimoPKylmala

Oppineisuuden turhuus

  • Oppineisuuden turhuus

YLEn maanantainen juttu yliopistomaailman muutoksesta yhteiskunnallisesti vaikuttavammaksi ja kaupallisemmaksi oli jälleen yksi esimerkki ns. sivistysyliopiston mahdottomuudesta tässä ajassa ja tilassa.

Sivistysyliopiston ylevä päämäärä oli muokata ihmisistä sekä teoreettisen että käytännöllisen järjen jättiläisiä, kykeneviä ajattelemaan ympäröivää maailmaa itsenäisesti ja kriittisesti – tässä yhteydessä käytännöllinen järki viittasi moraaliseen harkintaan, ei siihen miten toimia sarjayrittäjänä tai kaupallisena innovaattorina. Tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen tuli olla itsenäinen ja vapaa ulkoisista vaikuttimista. Yksilö kasvoi tieteellisen ajattelun ja toiminnan kautta oppineeksi, toisin sanoen, sivistyneeksi.

Tämä oli se ideaali.

Ideaalit eivät ole ikinä tästä maailmasta. Ne ovat hienoja ajatuksia, jotka kummittelevat taustalla ja antavat korkealentoisen päämäärän, johon tähdätä. Päämäärä oli kasvattaa viisaampia ihmisiä. Se oli hyvä ihanne, mutta se, kuinka hyvin ja tehokkaasti siinä onnistuttiin oli sivuseikka. Ihanne riitti.

Nykyisen hallituksen aikana on kuitenkin huomattu, ettei sivistystä kannata elättää edes ideaalina. Päämäärän tulee olla jotain konkreettista kosketeltavaa, ei mitään humanistien (tai niiden kuuluisien päivystävien dosenttien) hörhöilyä, vaan jotain ihan todellista, sellaista, mikä roiskuu rapatessa ja kilahtaa kassassa. Ihanne ei riitä, tarvitaan tavoite ja strategia. Ihan niin kuin sodankäynnissä – sieltähän Clausewitz strategia-termin aikoinaan lanseerasi koskemaan myös politiiikkaa, mistä se valui aikanaan talouteen. Nyt on yliopiston vuoro. Puhdasta oppineisuutta ei voi patentoida ja pistää tuottamaan. Sellainen sivistys ei kasvata muuta kuin outoja vaatimuksia tukea ihmisenä olemisen ehtojen pohdiskelua ym. todellisuudesta irrallista ja hyödytöntä piipertämistä.

Lusmuilu ei käy, koska se ei toimi ja kun se ei toimi, se ei hyödytä ja jos jokin ei hyödytä, sillä ei ole merkitystä henkiinjäämiselle. Nyt on kysymys henkiinjäämisestä. Ehkä hallitus haistaa sen myös omassa niskassaan?

Henkiinjäämisestä tietävät tukijat itse parhaiten, etenkin nuo akatemian omat nomadit, projekti-/pätkätutkijat, jotka pomppivat muutaman kuukauden sopimuksilla yhdestä projektista toiseen ilman mitään suuntaa. Tutkijan soisi olevan oppinut, mutta toimintaympäristö ei sitä vaadi, saati palkitse siitä. Itse asiassa sitä voidaan pitää haitallisena, jos se manifestoituu takertumisena esim. peruskäsitteisiin ja niiden merkityksiin jne. Sellainen on vaarallista, kun aikaa on vähän, informaatiota ja kilpailua enemmän, kiihtyvällä tahdilla. Asioiden perinpohjainen luotaaminen ja kriittinen arviointi, unohtamatta niitä periaatteita ja motiiveja, joiden mukaan tutkimusta yleensä tehdään, on jätettävä taka-alalle, kun aletaan tehdä tosissaan tulosta. Rahanhankinta on vähintään yhtä olennaista ja aikaavievää kuin tieteellinen ajattelu. Kilpailun kiihtyyessä on turvallisinta etsiä "varmoja" aiheita ja tulokulmia, joihin on mahdollista saada rahaa ja siten jatkettua mahdollisimman monen tutkijan elämää seuraavaan hakuun asti.

Tämä on tutkijan toimintaympäristö tänään. Se ei ole yksittäisten tutkijoiden tai yliopistoinstituution käsissä. Se ei ole edes hallituksen käsisssä. Se on historiallinen tosiasia, tässä ja nyt. Siihen on yksinkertaisesti totuttava. Ajan ja informaation suhteen kärjistyminen globaalissa mittakaavassa määrittelee sen, miten tutkimusta ja koulutusta on kehitettävä yliopistoissa. Oppineisuus on tässä yhteydessä liian aikaavievää.

Kun hyvää ja laadukasta tutkimusta/opetusta määritellään pääosin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja kaupallisuuden kautta, niin oppineisuuden ideaali on kuollut.  Mikä on korvannut oppineisuuden? Mihin nyt tähdätään, muuhun kuin kaupallisuuden ja vaikuttavuuden lisäämiseen? Onko mitään muuta? Onko sivistys jotain sellaista, mitä voidaan mitata ja jonka hyöty on ennakoitavissa ja mahdollisimman pienellä virhemarginaalilla? Minkälainen yhteiskunta sen pohjalle rakentuu? Koko ajan on tultava toimeen nopeammin ja pienemmillä resurseilla, se on tendenssi aina energiavarannoista, viestintään, tiedonkäsittelyyn ja -tallennukseen.  Kun kriittinen ajattelu on liian hintavaa ja aikaavievää jopa yliopistoissa, niin silloin ollaan jonkin aivan uuden ja jännän äärellä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat